Huomenna pitäisi taas mennä ilmoittautumaan työvoimatoimistoon. Homma sujuu jo rutiinilla ja virkailijan kysymykset arvaan jo ennalta. Työttömyyttä on kestänyt ikuisesti ja se tulee kestämään varmasti vielä pitkään.

Olen luonteeltani positiivinen ja elämääni erittäin myönteisesti suhtautuva, tai olin ainakin. Työttömyys kasvattaa luonnetta, kun aina vain pitää jaksaa yrittää, mutta mihinkään et kelpaa.

Elämäni aikana olen opiskellut paljon ja ollut välillä myös töissä., sellaisissa "koiranviroissa" joihin ei kukaan muu halua. Olen ollut tunnollinen työntekijä, enkä ole ylityötunteja laskenut. Nyt en enään vain kelpaa minnekkään.

Työttömyyteni aikana olen rustannut kymmeniä ja taas kymmeniä työhakemuksia, avoimia hakemuksia, soitellut, vieraillut yrityksissä, hakenut kouluun jne. Mutta tuloksetta.

Tällä hetkellä olen koulussa johon minulla ei ole varaa, hankin vielä lisäpätevyyttä oman alani töitä varten. Työkkäri onneksi antaa minun opiskella sivutoimisesti, jospa ne siellä ajattelvat minun parastani - että olisin onnellinen työtön.

Olisin pätevä auttamaan muita työttömiä ihmisiä, mutta kun ei anneta auttaa. Minua ei ole varaa palkata mihinkään, kun ei minusta saa tarpeeksi tukia. Ilmaiseksikaan eivät kelpuuta, kun olen liikaa opiskellut. Päivät kuluvat hitaasti ja elämästä alkaa hiljalleen loppua hohto.

Olen sinnitellyt ja pitänyt itsestäni huolta, mutta nykyisin alan muistuttaa llperustyötöntä eli kuljen pipo syvällä päässä, enkä katso ihmisiä enään silmiin. - Olen ajautumassa yhteiskunnan ulkopuolle, muuttumassa varjoksi.

Minulla on yksi lapsi, ihana pieni tyttö. Minkälaisen mallin annan naiseudesta ja aikuisuudesta, kun ei minulla ole mitään mitä antaa. Voi kuinka vähään olisin tyytyväinen, säännölliseen tilipussiin, laihaankin. Kunhan vain saisi itse tienata omat rahansa oikealla työllä, eikä kirjoittamalla joka kuukausi työtön, työtön, työtön....